Pages

tiistai 6. syyskuuta 2016

SISKONMAKKARAKEITTO



Kokemukseni siskonmakkarakeitosta ovat vähäiset. Muistan syöneeni sitä kerran ja silloinkin kummitätini oli onnistunut kaatamaan keiton joukkoon vähintään puoli purkillista suolaa, joten makuelämys oli vähintäänkin eksoottinen :) Päätin nyt aikuisiällä antaa siskonmakkaroille uuden mahdollisuuden ja ryhdyin sopankeittohommiin. Ja voi veljet, miten näin yksinkertainen ja simppeli ruoka voikaan olla niin hyvää! Siskonmakkaroissa oli jotenkin niin ihanan maukas ja hieman suolainen maku, olin ihan myyty :) Myös lapset tykkäsivät kovasti joten meillä tämä uusi tulokas jää todellakin sulostuttamaan kiertävää 10 viikon ruokalistaa. Ja ohjehan tulee tässä:

600 g siskonmakkaroita
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
15 kpl maustepippureita
6 perunaa
500 g keittojuureksia

Kiehauta vesi. Lisää kasvisliemikuutio ja pippurit. Kuori ja kuutioi perunat. Pane ne kiehumaan 10-15 minuutiksi. Kaada joukkoon jäiset keittojuurekset. Odota, että keitto kiehuu uudelleen. Purista siskonmakkaramassaa kuorestaan pieniksi palloiksi keittoon. Keitä vielä noin 3 minuuttia. 
Itse yritin laiskuuksissani oikaista vielä perunankuorimishommissakin ja ostin valmiin juuressekoituksen jossa oli mukana myös potut. Ikävä kyllä samaa en voi suositella muille, jos ei siis satu pitämään perunavellistä siskonmakkarakeiton liemenä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti