Pages

lauantai 4. huhtikuuta 2015

KANA-HALLOUMISALAATTI




Olen aika huono tekemään salaatteja. Ja etenkin ruokaisia salaatteja, joista saa vatsansa ihan oikeasti täyteen. Kirjastosta käteen sattuneessa Hellapoliisin kirjajärkäleestä osui kuitenkin eteen kokeilemisen arvoinen resepti. Muokkasin salaattia omaan makuun paremmin sopivaksi ja lopputulos olikin todella hyvä ja kanan sekä halloumin ansiosta myös täyttävä :)



1 rkl öljyä
1 tl currya 
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
ripaus suolaa1 pkt kanasuikaleita tai -leikkeitä paloiteltuina

200 g halloumijuustoa kuutioina
1 keräsalaatti
200 g kirsikkatomaatteja
1 kurkku kuutioina


Sekoita öljyn joukkoon curry, valkosipulia ja hieman suolaa. Laita kanat maustumaan mielellään muutamaksi tunniksi.
Paista kanat kypsäksi. Paista myös halloumikuutiot, anna jäähtyä hieman. Paloittele keräsalaatti,  kirsikkatomaatit ja kurkku. Sekoittele kaikki yhteen ja tarjoile :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti