Pages

torstai 29. tammikuuta 2015

PÄIVÄN TÄRKEIN ATERIA


eli aamiainen näyttää omalla kohdallani yleensä tällaiselta :) 





Kasvikset, siis yleensä tuttu trio paprika-tomaatti-kurkku, taittavat raikkaudellaan pekonin ja paistetun munan raskautta. Nälkä pysyy loitolla vähintäänkin sen kolme tuntia eikä olo ole kuitenkaan yhtään turpea vaikka aamiaisesta rasvaa jonkin verran löytyykin. Osuipa jostain silmiini myös jonkun sortin tutkimus, jossa oli todettu tämänkaltaisen proteiini-ja rasvapainotteisen aamiaisen edesauttavan painoapudottavan karppaajan tavoitteeseen pääsemistä! 
Kerran viikossa pidän ihan hyvällä omallatunnolla hiilariporsastelupäivän ja tuolloin aamupalalautaselta löytyy ihan vaihtelunkin vuoksi ruisleipää erilaisine fyllingeineen ja yleensä myös joku hedelmä.

Ja kahvi. Maistuu vain maidon kanssa kevennettynä ilman makeutusta, tosin nyttemmin olen yrittänyt totutella kerman makuun kahvin lisukkeena. Maitoa tulee lorautettua sekaan kohtalaisen reippaasti ja siitähän niitä hiilareita saa jo kunnon annoksen. Kermalla saa kahvin valkaistua kohtuullisemmalla määrällä, joten hiilariannoskin pysyy maltillisempana.

Mutta yhtäkaikki, kun tähän edellämainittuun komboon lisätään vielä kylmänkostea sanomalehti suoraan omasta postilootasta sekä kirkasvalolamppu niin johan lähtee päivä hyvin käyntiin jopa aamulla klo 05.00 ennen aamuvuoroon lähtöä :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti