Pages

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

KEITTO JA KARPPI NE YHTEEN SOPPII...NOOOT!


Viikonlopun agendasta löytyi illanvietto kaveriporukalla. Aiempien karppailujen perusteella osasin tankkailla hiilareita jo ennakkoon välttääkseni metrin halko-efektin ensimmäisen juoman jälkeen. Ilta menikin näissä merkeissä varsin mukavasti, mutta seuraava aamu....huh huh!

Heräsin aivan järkyttävään päänsärkyyn. Kipu oli siis luokkaa "kallo halkeaa". Siis oikeasti. Päätä vihloi hartioista ylös päälaelle saakka. En kyennyt puhumaan, nousemaan vuoteesta, pitämään silmiä auki tai tekemään ylipäätään yhtään mitään muutakaan kuin hengittämään. Otin mieheni suosiollisella avustuksella kaksi särkylääkettä ja jatkoin unia. Muutaman tunnin päästä heräsin ja totesin päänsäryn hieman laantuneen. Jatkoin kuitenkin unia vielä sohvalla. Loppujen lopuksi kykenin nousemaan jalkeille klo 13.30 ja kipu oli viimein hellittänyt.

Vertailun vuoksi kerrottakoon että  herään krapula-aamuna ihan viimeistään klo 10 ja yleensä vielä reippaasti aiemmin joten puolenpäivän yli nukkuminen on todella epätavallista, Ja kotiin on tultu siis vasta pilkun jälkeen eli pikkutunneille yleensä hummaillaan sen kerran kun lähdetään. Olo on yleensä vähän nuutunut, mutta saan kyllä helposti kiinni ihan normipäivän toimista eikä edellisen illan hippailu jurikaan vaikuta seuraavana päivänä. Ja mainittakoon vielä että kahden pienen lapsen äitinä ei ole oikeutettu käyttämään "Eilen meni pitkäksi, voisin hieman levätä"-korttia :D

Lueskelin muidenkin karppaajien kokemuksia alkoholin ja vhh-ruokavalion yhdistämisestä ja löytyihän niitä samansuuntaisia fiiliksiä muiltakin. Karppaus ja alkoholi eivät vaan sovi yhteen. Ainakaan kaikkien kohdalla. Onhan myös niitä onnekkaita, joilta karppaus on vienyt krapulat kokonaan! Tosin täytyy vielä lisätä tähän samaan settiin ikä. Kun kolmekymppiä kilahtaa mittariin niin johan alkaa dagen efterit jytisemään ihan uudella tavalla!

Onneksi alkoa tulee otettua aika harvoin ja silloinkin vain kuivaa siideriä. Saunajuomia, ruokaviinejä tms naukkailuja en ole koskaan harrastanut yksin enkä yhdessä muiden kanssa. Illanvietot ja muut kosteat juhlat ovat ainoita, joissa kuppia tulee nosteltua. Tosin jos vielä seuraavankin kerran on tukka niin kipeä kuin tänään, siirryn absolutistiksi ja jätän juomahommat niille joille se sopii :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti